Loisto 9

Loisto kytkee opittavat taidot omaan elämään.Lue lisää
Loisto 9 on jaettu taitokokonaisuuksiin, mikä mahdollistaa erilaisia opetustapoja. Yhdeksännellä luokalla opiskellaan luku-, kirjoitus-, vuorovaikutus- ja kielitaitoa sekä kirjallisuustietoa. Lisäksi kirjan alussa on yhdeksännen luokan sisältöihin johdatteleva Kielitieto-jakso. Tekstikirjan monipuoliset tekstinäytteet ovat lukuvinkkejä oppilaalle, ja ne kannustavat oppilasta löytämään itselleen sopivaa luettavaa. Kunkin tyylikauden kirjallisuuteen tutustutaan historian ja piirre-esimerkkien avulla. Lisäksi kirjassa on kantaaottavia ja pohtivia tekstejä sekä erilaisia videoita. Videot ja ääneen luetut tekstit aukeavat Arttu-sovelluksen avulla painetusta kirjasta. Tekstikirjan selkeiden ohjeiden ja havainnollistavien esimerkkien avulla oppilas oppii tuottamaan ohjatusti erilaisia tekstejä. Tekstikirjan aukeamat mahdollistavat opetuksen eriyttämisen. Väliotsikoiden avulla luvun ydinasiat hahmottuvat helposti, ja jokaisen luvun lopussa oppilas voi tarkistaa oman osaamisensa kertauskysymysten avulla. Tekstikirjan tehtävissä on toistuva rakenne, joka helpottaa tuntien suunnittelua. Jokaisen jakson lopussa on laajoja tehtäviä, jotka mahdollistavat myös oppiainerajoja ylittäviä projekteja.
Tuotetiedot
ISBN 978-952-63-6317-2
GTIN 9789526363172
Painosnumero ja -vuosi 1.-3. painos, 2024
Tekijät Ruusa Einiö, Eini Erävuori, Piila Paalanen, Riikka Vaitniemi
Kouluaste Yläkoulu
Moduuli / kurssi / luokka 9. luokka
Sivua 264